Nettitelkku -
Takaisin

Jopa tavalliset ihmiset syyllistyvät nykyään talousrikoksiin

4.11.2009

Taloudellinen ahdinko on lisännyt rikollisuutta, ja entistä enemmän rikoksia tekevät sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole aiempaa rikostaustaa. Toistaiseksi kansalaisten turvallisuus kuitenkin pystytään vielä takaamaan, mutta se on kuitenkin entistä haasteellisempaa.

Lama näkyy poliisin, oikeusasteiden ja hätäkeskusten työntekijöiden arkipäivässä entistä enemmän todellisena kiireenä. Laman myötä rikollisuusluvut ovat kasvaneet ja esimerkiksi katujen turvattomuus on lisääntynyt. Stressaavina aikoina rikoksia tekevät muutkin kuin vain tapa- tai ammattirikolliset.

– Hyvin yllättävätkin tahot voivat tehdä rikoksia. Eriasteiset omaisuusrikokset ovat lisääntyneet pikkunäpistyksistä aina rankempiin talousrikoksiin asti, sillä taloudellinen ahdinko riittää yhä useammalle syyksi syyllistyä rikokseen, Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen toteaa.

Kiire vaikuttaa muuallakin kuin poliisissa

Lisääntyneet rikollisluvut ja ihmisten arkielämän muutokset lisäävät töitä muuallakin kuin poliisissa. Taloudellinen taantuma on lisännyt velkomis-, velkajärjestely- ja konkurssiasioita käräjäoikeuksissa. Myös hallinto-oikeuksissa arvioidaan, että sosiaaliturvaan liittyvien asioiden ja turvapaikkavalitusten määrä on kasvanut.

– Henkilöstön ikääntyessä ja vähentyessä työpaineet kasvavat ja työntekijät väsyvät. Virhearviointien riski lisääntyy, ja jo nyt valitettavia tilanteita on ollut esimerkiksi käräjäoikeuksissa, kun yksittäinen ihminen on joutunut vastaamaan väärin hoidetusta tehtävästä, sanoo puheenjohtaja Suhonen SPJL:stä, joka edustaa poliisien lisäksi muun muassa käräjäsihteereitä ja hätäkeskusvirkailijoita.

Mikäli resurssit eivät lisäänny tehtävien määrän lisääntyessä, alkavat vaikutukset näkyä kansalaisten arjessa enemmän.

– Kun henkilöstö väsyy ja käsittelyajat pidentyvät, kääntyy se lopulta kansalaisten tappioksi.
Poliisi ja pelastuslaitos joutuvat priorisoimaan tehtäviä, eikä ihan kaikkein pienimpiä juttuja ehditä hoitaa. Pelkästään poliisin saapuminen kestää entistä kauemmin, kun soittaa hätäkeskukseen. Myös esimerkiksi poliisin lupahallinnossa käsittelyajat ovat pidentyneet.

Vähennyksiä tehdään tuottavuusohjelman takia

Henkilökunnan vähentäminen monella julkishallinnon alalla liittyy valtion tuottavuusohjelmaan, jossa toteutetaan laajoja organisaatiomuutoksia. Ohjelma käsittelee tasaisesti kaikkia valtion työtekijöitä.

– Valtionhallinnon tuottavuusohjelma pitäisi ainakin turvallisuuteen liittyviltä sektoreilta laittaa jäihin. Henkilöstöä ei voida enää vähentää miltään näiltä aloilta. Kansalaiset voivat vielä kuitenkin luottaa siihen, että turvallisuus taataan. Sen takaaminen on kuitenkin aina kovemman työn takana näillä resursseilla, ja kiireessä laatu voi huonontua, SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen sanoo.


Artikkelin on tuottanut Suomen Poliisijärjestöjen Liitto.


Takaisin