Nettitelkku - Elämä
Takaisin

Artikkeli: Ovatko puutarhakalusteesi hyvin hoidetusta metsästä?

7.5.2008

Puiset puutarhakalusteet ovat pihamaalla kauniita ja kestäviä. Niiden ostamisessa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä valinta kotimaisesta ja trooppisesta puusta valmistettujen kalusteiden välillä on myös ympäristökysymys. Mistä tietää, millaiset puutarhakalusteet ovat ympäristön kannalta paras vaihtoehto?

Kevät on pihansisustamisen aikaa, ja monen suomalaisen ostoslistalla ovat myös uudet puutarhakalusteet. Kalusteiden valinnassa on tärkeää löytää juuri omalle pihalle ja omaan makuun sopivat pöydät ja istuimet, mutta ostoksia tehdessä kannattaa myös tarkistaa kalusteiden alkuperä.

Suurin osa suomalaisesta puusta on sertifioitu, ja niistä tehtyjä tuotteita voi ostaa hyvällä omatunnolla. Sertifiointi kertoo metsien hyvästä ja kestävästä hoidosta, ja sertifikaatin saaminen edellyttää tiukkojen kriteerien noudattamista.
- Kestävän kehityksen ja ilmastonsuojelun kannalta kotimaisesta puusta tehdyt puutarhakalusteet ovat paras vaihtoehto, sillä niiden alkuperä on tiedossa eikä niitä tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja. Sertifioidusta metsästä peräisin olevan tuotteen tunnistaa siinä olevasta sertifikaattimerkistä, neuvoo MTK:n Metsälinjan metsäasiantuntija Lea Jylhä.

Sertifiointi kertoo hyvästä alkuperästä


 
  
Puu on uusiutuva raaka-aine, ja pääosa Suomessa myytävistä puutuotteista tehdään kotimaisesta puusta. Puutarhakalusteet ovat kuitenkin yksi niistä harvoista tuoteryhmistä, joissa käytetään hyvinkin kaukana kasvanutta puuta. Sertifiointi kertoo puun alkuperästä, mutta Suomen Metsäsertifiointi ry:n pääsihteeri Auvo Kaivolan arvion mukaan vielä vähemmistö ostajista pohtii tuotteiden alkuperää.

- Trooppisten metsien häviämisestä on puhuttu paljon, mutta tuotteiden alkuperä ei vielä hirveästi vaikuta ostopäätökseen. Tämä on arvovalintakysymys. Ongelmana on se, että me kuluttajat etsimme aika yksisilmäisesti halpaa ja hyvännäköistä.

Kotimaisesta puusta tehtyjä puutarhakalusteita ei ole vielä kovinkaan paljon markkinoilla, mikä johtuu pitkälti kustannuskysymyksistä. MTK:n metsäasiantuntija Lea Jylhä uskoo kuitenkin, että kotimainen, kestävästi tuotettu puu valtaa alaa vähitellen.
- Kotimaisesta puusta valmistettu kaluste on kestävin ja turvallisin vaihtoehto. Niiden säänkestävyyttä voidaan parantaa esimerkiksi lämpökäsittelyllä, jolla saadaan uusia ulottuvuuksia myös kalusteiden ulkonäköön.

Tuotteiden hinta ja tarjonnan määrä saa kuitenkin monen suomalaisen valitsemaan vielä trooppisesta kovapuusta valmistetut kalusteet. Ennen ostopäätöksen tekemistä kannattaa kuitenkin varmistaa, että tuotteessa on merkki sertifioinnista.
- Kotimaisen puun alkuperän tiedetään olevan hyvä, sillä lähes kaikki Suomen metsät on sertifioitu. Jos haluaa trooppista kovapuuta, sertifioitu on parempi kuin sertifioimaton. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tuote on siitä huolimatta jouduttu kuljettamaan Suomeen kaukaa. Sertifikaatti ei myöskään välttämättä kerro kaikkea tuotteen alkuperästä, vaan puu voi olla peräisin alueelta, jossa kaikki meidän itsestäänselvyyksinä pitämät laillisuuden vaatimukset eivät toteudu, Auvo Kaivola huomauttaa.

Faktaa: Metsäsertifiointi Suomessa

- Metsäsertifiointi on tapa osoittaa, että metsiä hoidetaan ja käytetään kestävällä ja hyvällä tavalla.
- Metsäsertifioinnin tavoitteena on edistää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää metsätaloutta. Sen avulla pyritään turvaamaan puutuotteiden kilpailuasema markkinoilla.
- Sertifikaatin saaminen edellyttää riippumattoman, kolmannen osapuolen todistusta siitä, vastaako metsien hoito ja käyttö ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia standardeja. Käytännössä kriteerien täyttäminen voi tarkoittaa esimerkiksi vesistön suojelua, työlainsäädännön noudattamista tai kestävää taimikonhoitoa. Metsäsertifioinnin vaatimusten toteuttamista valvovat puolueettomiksi ja päteviksi todetut sertifiointiyritykset.
- Metsäsertifioinnissa on olemassa erilaisia järjestelmiä. Suomessa käytetään PEFC-sertifiointijärjestelmää. Järjestelmää edustaa meillä Suomen Metsäsertifiointi ry., joka myöntää PEFC-merkin käyttöoikeudet ja valvoo niiden käyttöä. Trooppisissa metsissä on laajemmin käytössä FSC-järjestelmä.
- Metsäsertifiointi kattaa Suomessa yli 20 miljoonaa hehtaaria metsää. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa suomalaisista metsistä on sertifioitu.
- Metsäsertifioinnista kertovaa tuotemerkkiä voidaan käyttää tuotteessa, jonka valmistuksessa on käytetty sertifioidusta metsästä peräisin olevaa puuta. Merkin käyttö edellyttää sitä, että puuraaka-aineen alkuperä voidaan todistaa kuljetuksen ja tuotannon eri vaiheissa.
- Tuotteessa oleva sertifiointimerkki kertoo kuluttajalle, että tuotteen valmistuksessa käytetty puumateriaali on peräisin hyvin ja kestävästi hoidetusta metsästä. Tuote on siten ympäristön hyvinvoinnin kannalta turvallinen valinta.




Artikkelin on tuottanut MTK


Takaisin